maanantai 10. lokakuuta 2016

Mites se sokeriton?

Ei nyt ihan kuukautta päässyt vierähtämään edellisestä postauksesta. Minulla oli jo kaksi viikkoa sitten pyhä tarkoitus kirjoittaa, mutta se jäi kaiken kiireen jalkoihin. Viime viikko menikin sairaan lapsen kanssa kotona. 

No mutta, sokeriton syyskuu meni reisille. :D Oltiin miehen kanssa kahdestaan ulkomaanmatkallakin ja päätös sokerittoman syyskuun lopettamisesta tehtiin jo ennen matkaa yhteistuumin. 

Eikä tuollainen ehdottomuus sovi minulle. Viikon vielä pystyn, mutta en noin, että kuukauteen ei saa syödä jotain ruoka-ainetta X. Homma kulkee yleensä seuraavaa rataa; 1-2 viikkoa menee suht hyvin. Sen jälkeen viimeistään alkaa jonkinmoinen huijaaminen eli erilaisten korvikkeiden hommaaminen tilalle - sokeritonta rahaa, sokeritonta jäätelöä, sokeritonta suklaata... joo niinpä niin. Ne on sitten keinomakeutettuja ja näinhän sanotaan, että ne on jopa pahempia kuin sokerilla makeutetut. Kroppa luulee että tulee kaloreita, muttei tulekaan, insuliinia erittyy joka sitten varastoituu rasvaksi tai jotenkin näin. Korjatkaa jos muistan väärin. 

Olen palannut vanhaan hyvään kaavaan- ei ole kiellettyjä ruoka-aineita. Tekemistä on tasapainon löytämisen kanssa. Koska tavoitteeni kuitenkin on, että herkut keskittyisivät viikonloppuun ja muina päivinä niitä ei olisi vaikkeivät ne kiellettyjä olekaan. Tällä vältetään älyttömyydet, että jos joku vaikka töissä tarjoaa jotain herkkua niin ei tarvitse kieltäytyä. 

Itse koen sellaisen elämän vaikeana noudattaa, että aina pitää miettiä mitä saa ja ei saa syödä. Itselläni kun ei ole koskaan ollut mitään allergioitakaan niin en ole sellaiseen tottunut.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti