sunnuntai 20. marraskuuta 2016

rv 6+0 ja pahoinvointi täällä moi!

Nyt se sitten alkoi. Viikonloppuna jo ihmettelin, että miten mulla on niin outo olo, ei auta vaikka söisi mitä. Eilen aloin sitten tajuamaan kun mulla oli vielä yölläkin paha olo, että sitähän tää on, yökötys 24/7.

Vielä isänpäivänä tuntui niin epätodelta kun ei ollut oikein mitään oireita. Mutta sieltäpä niitä viime viikolla alkoi tulla. Päällimmäisinä:

  •  Kylmä
  • Tissit painavat ja arat
  • Väsymys

Joka ilta unessa jo klo 21, viikonloppuna molempina päivinä päikkärit. Silti aamuisin väsyttää. 

Ja noi tissit. En muista, että esikoisesta olisi ollu ihan tällaset. Painaa tonnin.

Tää on niitä kuuluisia viimeisiä sanoja kun viime viikolla jo ajattelin, että tulispa se pahoinvointi niin loppus tää mässyttäminen. Be careful what you wish for. 

Ainoa asia mitä tällä hetkellä himoitsen on tässä. 

Ai ai, kylmä appelsiinimehu. Ei tuoreita appelsiineja, ei mitään kiinteää vaan tämä ihanuus. 

Viikko vielä varhaisultraan. Plaah. 

lauantai 12. marraskuuta 2016

Viikot lisääntyy

Pakko oli vielä tänään tehdä toinen digi. Tällainen hysteerinen kun oon niin varmaan pitää se kolmaskin tehdä että sais 3+ tuloksen :D Ja katsokaa nyt tota Raskauskeijun One Stepiä joka ei vieläkään anna tasavahvaa viivaa.


Kropassa on meneillään yksi tulehdus johon jouduin aloittamaan Amoxin antibioottikuurin. Tästä en luonnollisesti tykkää yhtään, huolettaa, mutta yritän rauhoitella itseäni että tämä on raskaille turvallinen antibiootti. Tiedä vaikka vielä soittaisin sinne Teratologiseen tietopalveluun ihan vain mielenrauhan vuoksi. 

Aletaan poitsun kanssa nyt valmistautua isänpäivään. :)

Kaikille isille ihanaa isänpäivää! <3 <3

perjantai 11. marraskuuta 2016

Uskottava kai se on.

Minua huoletti se kun raskaustestin viivat olivat vielä niin hailurat. Mutta tänään aamulla oli viiva selvästi vahvistunut eli huh, taitaa se raskaushormoni siellä nousta! 


Yllä keskiviikkoinen ja alla tänään.

Nyt täytyy vähän kerrata miten tämä kierto menikään. Edelliset kuukautiset alko 6.10. ja tuon alimman räikeän punaisen ovisplussan tein ma 24.10.16.


Olin itse aikaisemmin siinä harhakäsityksessä, että ovis tapahtuu sinä päivänä kun plussa tulee. Mutta jos ovulaatio tapahtuu normaalisti 24–36 tunnin päästä huipusta jonka testi havaitsee, niin silloinhan on mahdollista että hedelmöittyminen on tapahtunut vasta keskiviikkona. Jolloin tasan 14 päivän päästä 11.11 tehdyt testit mätsäävät paremmin siihen että viiva oli niin hailura. 


Joten dpo 0-7 ei ollut mitään oiretta niin kuin ei esikoisestakaan. Sitten viikko mahdollisesta ovulaatiosta alko tulla niin menkkaoireita kun olla ja voi - tuolloin tiistai 1. ja keskiviikko 2. päivä. Olin aivan jo maani myynyt, että sieltä ne alkaa. Outoa tässä kierrossa oli se että rinnat eivät kipeytyneet!! Yleensä nänneissä on oviksesta menkkoihin sellasta pientä aristusta, nyt ei mitään.

Sitten dpo 9 eli pe 4.10 alko tuhru jota oli pari päivää kunnes loppui kuin seinään. Mitä se vuoto sitten oli? Voiko kiinnitymisvuotoa enää olla noin myöhään vai oliko menkkayritys?

Tottakai heti keskiviikkoisen plussan jälkeen tuntu että kaikki raskausoireet pukkas päälle ;) Mutta kun mulla esim. huimaus ja pissalla juokseminen on ihan normaalia :D Mua on monessa muussa kierrossa huimannu paljon enemmän kuin nyt, ehkä verenpaineessa jotain. Nyt on myös samaa kuin muissakin kierroissa - tunne kuin kävelisi ilmatyynyjen päällä - vähän höntti olo on siis mulle ihan normaalia ;)

Mistään näistä oireista en siis aavistanut mitään ennen keskiviikkoa. No sinä päivänä ehkä huomasin, että ehkä mua vähän enemmän pissattaa kuin normisti. Väsymys on myös ihan normaalia mulle arkipäivinä joten siinäkään en huomaa eroa. Nyt näinä parina päivänä olen huomannut, että koko ajan on suu kuiva ja jano. Tällaista oiretta en muista esikoisesta. Päätä särkee myös. Esikoisesta oli flunssaolo, nenä tukossa, mutta sitäkään en huomannut koska olen ollut flunssassa 3 viikkoa! Vatsaa nippailee vähän joka päivä ja rinnoissa myös vaihtelee todella lievä arkuus päivän mittaan. 

Uni on ehkä tullut vähän nopeammin iltaisin ja ollut jotenkin syvää. Viime yönä näin aivan ihme unia ja heräsin itkemiseen :D 



keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Gravid raskaana

Eilen valittiin uusi presidentti Yhdysvaltoihin. Siitä voi olla montaa mieltä, mutta voin kertoa, että minun mieli askarteli kyllä tämän samasen aamun uutisen kanssa.


Kirosin aamulla kun menkat eivät vieläkään olleet alkaneet. Ärsyyntyneenä otin vessan kaapista taas yhden One Step- testin - että tuhlataan nyt taas yksi. Ihmetys oli suuri kun aamusilmillä tihrustin, että jotain muutakin siihen alkaa piirtymään kuin kontrolliviiva. Viivanpaikka - ajattelin. 

Tuhruvuotoa oli nimittäin viime viikkolla dpo 10 ja 11. Olin aivan varma, että sieltä ne tulee. Olo on koko ajan sellainen, että hanat aukeaa eikä mitään raskausoireisiin viittaavaa. Ja olin tehnyt puhtaat negat lauantaina dpo 11 ja maanantaina dpo 13!! 

Hain sitten töistä kotiinlähtiessä apteekista vielä Clearbluen tavallisen testin. Pinnistelin 2h pissaamatta ja tuli tällainen.


Samasta pissasta myös One Step joka ei näytä juuri mitään. En voi uskoa vieläkään. 

Olin jo varannut ensi viikolle ajan miehelle sperma-analyysiin ja minulle perustarkastukseen lapsettomuusklinikalle, että katsotaan perusteellisesti onko kaikki kunnossa. Aloitin sitten eilen kertomaan miehelle uutisia näin; "Nyt on sellainen tilanne, että näyttää siltä, että voidaan peruuttaa sun ensi viikon aika näytteen antoon". :) 

Mies innostui ja vaati heti seuraavana aamuna tekemään digin! :D No tässä se on. 



Mietityttää vaan raskauskeijun One Step- testi jonka viiva ei ollu vahvistunut yhtään. Että meni luotto koko testiin ja en oikein uskalla vielä juhlia mitään. Aijon tehdä joka aamu testin ja uskon vasta kun ultrassa näen, että tyyppi on oikeassa paikassa ja kaikki ok. 

Joku siellä yrittää tarrautua kiinni. Pysy mukana pikkuinen!! <3 <3 <3