Mulla on viime päivinä tullut ristiriitainen olo tämän nopean ajankulumisen vuoksi. Tavallaan oon ihan loppu jo tähän raskauteen - haluan vauvan jo ulos ja oman kroppani takaisin. Toisaalta taas tää on mun viimenen raskaus ja tää on loppupeleissä mennyt tosi nopeasti, paljon nopeammin kuin eka raskaus. Ekassa raskaudessa kun ei ole muuta kuin aikaa odottaa. Nyt sitä yrittää vaan selviytyä tästä muusta elämästä opiskeluineen, kodin- ja lapsenhoitoineen kaikkien raskausvaivojen kanssa.
 |
| Mahan veivaamista eri asentoihin rv 36+1, vikasta näkee kuinka alhaalla vauva oikeasti on. |
Toisaalta en tässä useamman vuoden aikana missään vaiheessa haikaillut esikoisen raskausaikaa, joten enpä usko että tätäkään ikävöin. Siinä on vaan erilainen fiilis kun jokin asia on lopullista. Koska meidän lapsiluku on tässä.
Eilen oli vika neuvolan lääkäri. Painoa on tullut ihan liikaa, +15kg vaikka pyhästi vannoin ettei sitä tässä raskaudessa tule. Mä en varmaan vaan osaa. En osaa olla raskaana siten ettei painoa tulis. Se oli helppoa sinne puoleen väliin kun sitä ei vielä tullut, mutta sitten vauva otti kasvuspurtin ja itselle tuli olo, että paino vaan nousee vaikka mitä tekee. Se on varmaan se mikä laukasee sen painonnousun. Tulee olo, että helvettiäkö tässä sitten kun painoa vaan tulee ja tulee. Siinä menee motivaatio pitää yhtään mitään rotia yllä. Ja asiaa ei auta jatkuvat kauhistelut siitä kuinka valtava olen ja utelut kuinka paljon painoa on tullut.
Noh, muutoin neuvolassa kaikki hyvin; pissat puhtaat, verenpaine hyvä, sykkeet hyvät 140-170 välillä ja kiltisti raivotarjonnassa. Ultralla pääsin pientä katsomaan <3 Pää oli tosiaan ihan alhaalla ja hengitysharjoituksia teki joka lääkärin mukaan kertoo hyvästä voinnista :) Tilanne kohdunsuulla oli juuri se mitä arvelinkin, kaulaa jäljellä 2-3cm, ulkosuu auki sormelle mutta sisäsuu kiinni. Eli ei mitään merkittävää edistymistä. Yli lasketun menee saletisti! Koska esikoisesta oli sentään ennen syntymää viikolla 41+5 1cm auki ja paikat pehmenneet.
